torstai 6. lokakuuta 2016

Anelma 7kk + muuta löpinää




Niin se aika vaan on taas kiiruhtanu ja Anelma on täyttänyt 7kk?!? Mitä ihmettä, en jotenkin ollenkaan ymmärrä miten tämä arki menee niin kauhiaa vauhtia. Päivät menee niin nopsaa kyytiä että haluaasin jostain kytkimestä painaa hirastusnappulaa :(

Mitä meille ny kuuluu?

Anelma oppi muutama viikko sitten ryömimään, vihdoin. On se niin söppänä kun päästelöö muka lujaakin menemään. Anelma syö kiinteitä, aamulla ja illalla menöö isoo kipollinen riisipuurua ja päivisin maistellaan. Bataatista ei tykkää ja vissiin se saa masun kipeäksi. Valion rahkoista (5kk -->) tykkää tooosi paljon. Mustikasta ja marjoista yleensäkkin ei tykkää :') Ehkä tää tästä lähtee pikkuhiljaa käyntiin..



Mites meillä nukutaan? Noh :D Ensinnäkin kun laitettiin laita pinnikseen ettei Anelma livistä sieltä niin se ei enää viihry siä ollenkaan. Eli Anelma nukkuu meirän keskellä. Öisin saattaa herätä itkemään, en tierä onko se noista ylähampaista joita on ny tullu läpi se 4kpl vai sitte kiinteistä vai sitte läheisyyden kaipuusta vai sitte tiheänimusta. Jostain se silti huutaa ja kaipaa äidin ihan kylkeen kiinni. Parhaiten nukutaan kun Anelma on keskellä eikä tarvi nostella sängystä eestaas ja Anelmankin unet on piremmät näin. Herää yöllä n. 2-8 kertaa. Jaksan nuo heräämiset ihan hyvin mutta tuo mun  muisti ei meinaa enää pelata eikä asioiden tajuaminen, pahoittelut siitä kaikille.



Isommat lapset on mukamas niin isoja vaikka ovat niin pieniä. Lassilla aika kuluu kaverien kanssa. Kun ollaan "maatila talolla" niin sielä leikkii kaverien kanssa maajussihommia. Mun syrän meinaa pakahtua kun ollaan oltu puimassa leikkiautolla ja viljakuormaa vierähän leikkitraktorilla. Nämä pojat käyttää mielikuvitusta ja onneksi leikkivät niinkun ennenvanhaankin on leikitty. Ei pelailla eikä leikitä puhelimella vaan liikutaan ja touhutaan.
Amalialla on eskarista tullu uusia kavereita joista oon kyllä kovin onnellinen. Ihanaa kun pyyrellään kaverien luokse ja puhutaan leikeistä. Mun tytöstä on tullu nyt niin rohkea, eskari on tehnyt todella hyvää!!
Useasti havahdun siihen että miten lapset kasvaa ja pitää päästää irti. Pitää antaa tehdä asioita ja antaa itsenäistyä. Todella pelottavaa kun sitä haluaasi näitä pieniä suojella ihan kaikelta. Oppiiko tätä ajan kanssa? Mä en millään haluaasi että mun pienet lapset kasvaa isoksi isoon maailmaan, yhyyy.





Mites äiti?

Mun pää pursuaas kaikkia ireoota ja tekemistä mutta kun tuntuu että mitää ei kerkiä, tai sitte mullon pääs niin kauhia ruuhka että pitääs vaan laittaa kaikki paperille ja ruveta toteuttamaan. Lasten (ja miehen) lisäksi mulla kuluu aika koirien ja hevoosen kans. Ystäviäki yritän nährä.  Käsitöitä oon vähä ruvennu tekemään, tekisin enemmänki jos olis aikaa.

Joulukuus ajattelin olla niinkin hurja ja lähtiä helsinkiin koiranäyttelyihin, kera Orvokin ja varmaan Anelman. En tierä mitä siitä reissusta tuloo, tarvisin kipeästi lisäkäsiä mukaan mutta en sitäkää tiä onnistuuko. Hotelli pitäis varata mutta mullei oo mitää käsitystä että mistä. Ääää. Hotelli pitäis olla messukeskuksen lähellä että sais kävellä messukeskukseen. On oikeesti ihanaa lähteä ja niiin jännittävää! Orvokkia hankkiessa toivoin että saan koiran jonka kanssa saa myös näyttelyitä kiertää, toivotaan että kaikki menee hyvin.



Iso asia pyörii myös mielessä. Mitä rupian tekemään isona? Anelman ollessa näin pieni niin en kyllä tierä haluanko lanssiin mennä niin pitkiksi työvuoroiksi? Ja pääseekö sinne edes enää lähihoitajana? Kotona haluan silti olla vielä hyvän aikaa kun Anelma on näin pieni.

Mua kauhiasti kiehtoos mennä törnävälle töihin. Auttaa ihmisiä henkisellä puolella. Mutta pääsenkö lähihoitajana. Vanhuksiakin tykkään auttaa ja hoitaa, mutta haluaasin silti kokeilla "uuttakin alaa".  Opettajaki olis kiva olla kun tykkäisin opettaa. Hirveesti huvittais opiskella mutta se vaatiis monta vuotta taas koulunpenkillä, enhän mä kerkiä tehrä kun lapsia ja käyrä koulua?!

Mun pää on tosiaan aikamoinen vuoristorata. Toisaalta voisin tehdä ihan jotain muuta, eläinten parissa, kaupassa yms yms. Jotenkin kun on tullut rohkeammaksi itsensä kanssa niin olisin valmis kokeilemaan mitä vaan uutta. Sitä on hoksannu että sitä voi melkeen mihin vaan sukeltaa kunhan on motivaatio kohdillaan. Elää tätä elämää, täs on niin paljon elettävää ja kokeiltavaa!



Mutta toki toiveessa olisi vielä 4 lapsi. Mutta kun Anelmaakin oroteltiin se 5 vuotta niin ei se pakosta oo kovin yksinkertaasta. Haluaasin ison perheen jonka kanssa elää ja tuhastaa!! Haluan kumminkin palautua normaaliin painoon ennenkun ruvetaan edes yrittämään. Jos kävisinkin niin että pitäisi taas ottaa hissukseen niin huhhuh, terveys varmaan romahtaas!!

Tulihan tekstiä. Mitä teille kuuluu?










3 kommenttia:

  1. Ihana lueskella teidän kuulumisia täältä blogista, vaikka teidän menoa instagramissa seuraankin. Että teidänkin tyttö on jo niin iso. <3 Meidän pieni täyttää pian kymmen kuukautta.
    Mä painin vähän samojen asioiden kanssa. Mikä minusta tulee isona. Olen pitkään ajatellut, että sairaanhoitaja, mutta tytön fysioterapia rupeaman jälkeen olen alkanut miettiä myös fyssarin uraa. Toistaiseksi pysyttelen kuitenkin avustajana ja tehdään ensin se toinen lapsi. Toivotaan, ettei häntä jouduta odottamaan yhtä kauan kuin tätä tyttöä. Tässä samlla etsin myös omaa tapaani tehdä Forever työtä, koska vaikka päätyisin tekemään mitä, siitä voi saada vakaan taloudellisen turvan itselleen.
    Johan tuli maratonkommentti. :D Postaus pisti ajatukset liikkeelle. Ihanaa syksyä teille kaikille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja ihanaa kun kirjoittelit nuon pitkästi.

      Musta tuntuu että työkuviot muuttuu sitä mukaan kun ihmisenä kasvaa, mutta sehän tässä onkin kivaa ja jännittävää kun ei tiedä mikä seuraavan oven takana orottaa.

      Tsemppiä teille vauvahaaveisiin, orottaminen on tosi tympiää. Pirän peukkuja että tärppää nopsasti <3

      Ihanaa syksyä myös sinne!!

      Poista
  2. Saman asian kanssa painin itsekkin. Lähihoitajana työskentelen vakituisesti lastenhoitajana, mutta valitettavasti lastenhoito ei enää ole sitä mitä sen tahtoisin olevan. Kärsin siitä valtavasti. Nyt ottaa suunnattomasti päähän, kun tipahdin viime joulukuun lopussa hevosen selästä murtaen sääreni avomurtumana niin pahasti, että olen edelleen sairaslomalla. Sairasloma tulee vieläkin jatkumaan ainakin vuoden loppuun. Jos olisin tiennyt, niin tässähän ajassa olisi voinut opiskella vaikka mitä! Kyllähän lääkäri ennusti, että vuodesta puoleentoista menee helposti tämän tyypin murtumissa, mutta enhän sitä nyt kuitenkaan uskonut, kun sairaslomaakin on annettu aina vain pari kuukautta kerralla. Jotain yritystoimintaa haluaisin joskus käynnistää, mutta millaista, niin en ole keksinyt. Samaa fiilistä, että vähän kaikkea haluaisi tehdä... :D

    VastaaPoista